Joulu – iloa ja lämpöä
Nyt on oikeastaan jo Joulu! on aika kuunnella joulumusiikkia, nauttia ihanista tuoksuista ja herkutella. On aikaa ilahtua korteista ja lahjapaperin rapinasta. Peikonpoikakin saa pienen lahjan – ensin vähän lomaa ja sitten mukavia uudistuksia vuoden alusta. Lisää tarvikkeita oman tekemisen iloksi ja ehkä ompelukonekin taa surraa… mutta näistä lisää ensivuonna! Ja nyt Toivotamme Sinulle ja perheellesi [...]
Omatekoista lunta
Lunta kun on vähän vähänlaisesti tai ei ollenkaan, tehtiin me omat lumimyrskyt maalaamalla. Ensin piirreltiin taikakynällä eli kynttilällä, valkoiselle paperille ja sitten maalattiin vesiväreillä päältä. Tarvikkeet: paperia valkoinen kynttilä vesivärit sivellin Piirrelkää kynttilällä paperille. Oman hankaluutensa luo se, ettei näe, mitä on tekemässä, kun kynttilä ei juuri taustasta erotu. Piirros paljastuu vasta, kun sen päälle [...]
Odotetaan jo joulua – adventtikalenterin ensimmäinen luukku aukeaa
Hyvää adventtisunnuntaita! Tänä vuonna joulunodotus alkaa vihreän nurmikon, mutaisen maan ja siellä täällä kukkivan kukan kera. Sisällä tuoksuu kuitenkin jo ensimmäiset piparit, joulun värit (perinteisen punaista ja vihreää) hiipivät esiin pikkuhiljaa ja joulukalenteri nostetaan tänään kunniapaikalleen. Tänä vuonna Peikonpojan joulukalenteri on adeventtikalenteri, tai oikeastaan adventtisunnuntaikalenteri. Jokaisena joulua edeltävänä sunnuntaina avataan uusi luukku. Luukkuarvontaan voit osallistua [...]
24. luukku – joulukalenteri
pipareita on syöty, muistipeliä pelattu ja kinkkua odotellaan… nyt onkin aika toivottaa Hyvää Joulua! Kaikkien joulukalenteri kommenttien, facebook kamujen ja peikkopostia-kirjeen tilanneiden kesken arvotaan vielä neljä random kirjaa peikonpojan kirjahyllystä.. arvonta suoritetaan välipäivinä. Tänä vuonna olemme tukeneet Mannerheimin Lastensuojeluliiton Perhekerhojen toimintaa. Tämä oli jotakin uutta meille – mutta on tuntunut niin mukavalta, että jatkamme ensivuonnakin. [...]



