Archive for the ‘tekemistä’ Category

luonnon aarteet askartelussa

Elokuinen metsä on varsinainen kohde aamupäivän löytyöretkelle tulevana viikonloppuna. Pakkaa koriin tai reppuun mukaan juomaa, pienet sakset ja erikokoisia rasioita. Kerää talteen käpyjä, lehtiä, pihlajanmarjoja, taikakiviä, keppejä ja muuta mielenkiintoista. Tänään oli meillä vuorossa aurinkoisilla paikoilla kasvaneiden pihlajanmarjojen keräystä - sato jäi hieman laihaksi mutta teemme keräysmatkan uudestaan ensiviikolla.

Meillä erilaiset luonnosta löydetyt leikki, sisustus ja askartelutavarat ovat tärkeimpiä inspiraation lähteitä lasten kanssa puuhailtaessa. Ulkoatuodut aarteet tarvitsevat omat säilytyspaikatkin. Tässä muutamia meillä toimivia keinoja luonnonaarteiden säilyttämiseen:

- Lasipurkit - kauniit lasipurkit sisältävät ne tärkeimmät aarteet (Norjasta löydettyjä simpukoita ja kuningasravun saksia, merisiilejä, kiinnostavia keppejä ja linnunsulkia) - nämä muodostavat asetelman hieman museomaisella tunnelmalla

- korit - erilaisissa koreissa säilyvät kävyt ja leikeissä olevat kivet, simpukat ja kepit

- Askartelumateriaalit säilytetään muiden materiaalien (kangastilkut, nauhat, langat) samassa hyllykössä josta esikoisen on hellpo saada materiaalit inspiraation iskiessä, mutta kuopus ei ihan vielä ylety ominpäin tavaroihin.

Luovaan tekemiseen ja perheen yhteiseen puuhasteluun tarjoaa ihania vinkkejä Amanda Blake Soule kirjassaan ‘Creative Family’ - englannin kielisen kirjan löydät nyt myös putiikin puolelta.

Kirja on yksi omista suosikeistani ja todella inspiroiva. Helpostitoteutettavia, muunneltavia ja ennenkaikkea oivaltavia ideoita miten tukea luvuutta lapsissa ja itsessään (!). Kirjassa kantavana teemana on ‘vähemmän on enemmän’ kun mietitään leluja ja tavaroita. Minulle kirja puki sanoiksi monia ajatuksia.

Amandalta on tulossa elokuussa uusi kirja ‘Handmade Home’ ennakkotialukset on jo menossa ja odotan kirjaa aivan kamalasti !

keräillään materiaaleja luonnosta

keräillään materiaaleja luonnosta



Japani kiehtoo Helsingin Sanomissa

Huomasitko Perjantain Oma elämä-osiossa jutun ‘Japani kiehtoo käsityönharrastajaa‘ ?
Artikkelissa on kivat kuvat ja Raija Sairanen kirjoittaa vinkkien ja ideoiden leviämisestä blogien kautta, sekä suomalaisten innostuksesta Japanilaiseen estetiikaan ja käsityötekniikoihin.

Myös peikonpoika pilkistää jutun linkkiosiossa ja saitte lukea Raijan kirjoittamana minun japani & zakka innostuksestani. Raijaan törmäsin Kierrätystehtaalla huhtikuussa ja varmasti jaksoin kertoa japani-innostuksestani silloin hänellekin (punastuu). Minulle Nippon ( ) kirsikankukkien, Fuji-vuoren, kiehtovan mytologian, historian, kulttuurin ja nykypäivänkin Japani on rakas harrastus. Harrastuksesta on kehittynyt himpun verran vakavampi kun saan pyörittää peikonpoika-putiikkia, jossa zakka on lasten ohella suuri innoituksen lähde.

Kesän arvonnat pyörivät myös japanilaisuuden ympärillä: Kesä, heinä ja elokuussa arvotaan kussakin japanilainen kirja ! Mitä haluaisit tietää japanilaisista käsitöistä ? Millaisia zakka projekteja olet kokeillut ? Onko sinulla Gocco ? Arvontaan osallistut helpoiten kertomalla japani-mietteistäsi blogiin (ujoimmat voivat osallistua sähköpostilla). Kesäkuussa arvotaan:  hauska zakka-catalog jonka sivuilta pääset kurkkaamaan pukeutumis-ideoita. Harmonisista kuvista saat myös ideoita valokuvaamiseen, vaikkapa omaan blogiisi !

Lue Helsingin Sanomien juttu kokonaisuudessaan täältä , sekä kivat ohjeet kesäkäsitöille:

13.6 KIP - Knit in public - julkineulomista

Löydä sinua lähin neulontapaikka

Löydä sinua lähin neulontapaikka !

Peikonpoika pyörähtää lauantaina Porvoossa KIP tapahtumassa!

Lue lisää Knit in Public ideasta

ja kurkkaa putiikiin neulonta ja virkkaus ihanuudet tästä

edit 14.6  Heidi, Mona & muut Porvoon KIP osallistujat - olipa hauskoja hetkiä ! Patrik nautti kovasti huomiosta ja minullakin tosiaan nähtiin puikot käsissä ! Pyöröpuikoilla on lasten säärystimet - katsotaan saadaanko jo vaikka syksyksi valmiiksi, hih.

Näin löydät sopivan koon Japanilaisista kaavoista

Putiikin kaava- ja ohjekirjoissa on toinen toistaan ihanampia malleja joita onkin jo innokkaimpien ompelijoiden toimesta surauteltu eri puolella Suomea. Tyttöjen mekkoja Turussa, Tunika Jyväskylässä ja hameita Hyvinkäällä..

Tässä aikuisten naisten ja lasten mittataulukkoja helpottamaan sopivan koon löytämistä.

Lapset:

ikä/koko

Pituus cm

rinnanympärys
cm

vyötärö
cm

lantio
cm

selkä - vyötärö

hiha
cm

päänympärys
cm

paino kg

1 T

80

50

48

50

19

24

48

11

2 T

90

52

49

52

21

27

50

13

3 T

95

53

50

55

23

30

52

14

4 T

100

54

51

57

25

32

53

16

Näin mittaat pienokaisen

Näin mittaat pienokaisen (kuva eräästä japanilaisesta kirjasta)

Mukavia lasten kaavoja löydät vaikkapa tästä kirjasta

Naiset:

S-Rin.ymp.76cm,Vyöt.60cm,Lant.84cm,Lahje 63cm,Pit.152cm)
M-Rin.ymp.82cm,Vyöt.64cm,Lant,88cm,Lahje 67cm Pit.158cm)
L-Rin.ymp.88cm,Vyöt.70cm,Lant.94cm,Lahje 70cm,Pit.163cm)
LL-Rin.ymp.94cm,Vyöt.76cm,Lant.98cm, Lahje 70cm,Pit.164cm)

Ihanat hame-kaavat löydät tästä kirjasta !

Joskus käytetään numerokokoja. (esimerkiksi tässä housukirjassa)

7-Rin.ymp.78cm,Vyötärö 59cm,Lantio 86cm,Pituus 160cm
9-Rin.ymp. 83 cm,Vyötärö 64 cm,Lantio 90cm,Pituus 160cm
11-Rin.ymp. 88 cm,Vyötärö 69 cm,Lantio 94cm, ituus 160cm
13-Rin.ymp. 93 cm,Vyötärö 74 cm,Lantio 98cm,Pituus 160cm

Täydessä koossa olevat kaavat voit myös itse pienentää tai suurentaa kaavapaperin avulla.
Jos sinulla on hyvä vinkkejä kaavojen muokkaukseen niin kerro meille muillekin !


Puutarhaunelmia & syntymäpäiviä

Meidän melko saviseen puutarhaan ovat saapuneet hennot taimenen alut (ruohosipuli ensimmäisenä) rikkaruohot (paljon) ja muutama sitruunaperhonen. Talon seinustalla odottaa lapio ja tontinlaidalla on kasa multaa joka pitäisi möyhentää penkkeihin. Lisäksi ylivuotinen komposti vaatii tyhjennyksen ja raparperille pitäisi kaivaa iso kuoppa. Mansikoiden rönsytkin pitäisi siistiä ja siitä ihanasta ikkunoista rakennetusta kasvihuoneesta taidan vain unelmoida.

Tänä kesänä keskitytään yrtteihin ja hyötykasveihin. Penkkikohtainen suunnitelma sinänsä on vielä hieman auki – viimevuotinen sato oli kerrassan surkea sipulien ja porkkanoiden kohdalla ja tänä vuonna vaihdetaankin penkkien järjestystä. Mutta ainakin erilaisia salaatteja, rosmariinia, timjamia, pari erilaista persilijaa, basilikaa ja varmaan se sipuli&porkkanamaakin jostakin paikkansa löytää.

Etanat olivat viimevuonna riesana, mutta nyt onkin luonnonmukainen keino odottelemassa. Jos sinun puutarhassa etanat ottivat viimekesänä voiton niin ripottele murskattuja kananmunankuoria katteeksi etanoiden herkuille niin tämä erä voi olla sinun. (Jos sinulla on muita luonnonmukaisia keinoja etanoita vastaan niin kuuntelen mielelläni …)

Yrttitarhani insipraationa on keskiaikaisten luostareiden lisäksi Pohjan kunnassa sijaitsevasta Bilnäsin taimiston yrttipuutarha... sinne olisi tarkoitus suunnata taasen tänäkin vuonna. Tosin nämä inspiraatiot eivät vielä ihan toteutuksessa tule ilmi.

Työkalupuolella suosin hieman uudempaa ja olenkin ollut tyytväinen asiakas tänään 1-v täyttävässä Patio putiikissa. (Onnea!)  Varsinkin yrttisakset meillä ovat ahkerassa käytössä. Meillä onkin useampi pari sekä äidille että pikkupuutarhurille.

Mitä sinun puutarhassasi tapahtuu tällä viikolla ?

kauniit & toimivat yrttisakset kuva: patio.fi

kauniit & toimivat yrttisakset kuva: patio.fi

Sashiko ja muut pistot

Kouluaikoina sähköompelukoneet menivät epäkuntoon kun tuli vuoroni ommella saumaa, villalangat kutittivat käsiä puikoilla ja silmukat karkasivat virkkuukoukusta.
Kirjontakehä napsahti kiinni nätisti ja ristipistely onnistui mukavasti. Kun eräässä ensimäisessä selailemassani zakka-lehdessä oli pellavassa mustilla ristipistoilla
kirjottu lintupari roihahti vanha kirjontainnostus uudelleen. Nykyään kirjon mieluiten siis pellavaa yksivärisellä langalla ja useimmiten juuri ristipistoilla.

Kirjonta on mukava kesäkäsityö. Välineet eivät paljoa paina ja valmiit kuviot voit käyttää vaikkapa
essuntaskuun, pussukkaan tai kehystää tauluksi. Lisäksi pikkuisilta kädentaitajilta onnistuvat ristipistot hetken harjoittelun jälkeen.

Kirja-arvonta on suoritettu.Kiitokset kaikille blogin ja sähköpostin kautta osallistuneille.
Oli mukavaa huomata että moni teistä oli jo kokeillut sashikoa ! Arvonnan suoritti pikku-peikko Patrik ja kirja suuntaa Hannalle !

Risain-kilpailu

Oletko luonut jotakin uutta ja upeaa esim: vanhoista verhoista, hiustenkuivaajan osasista tai jostakin muusta jo ehkä roskaksi ajatellusta ? Osallistu Kierrätystehdas - tapahtuman yhteydessä järjestettävään Risain-kilpailuun:

Vielä ehtii osallistumaan Kierrätystehtaan Risain-kilpailuun. Osallistujien kesken
arvotaan 8 kpl kierrätyskeskuksen lahjakortteja.Työt voi noutaa Kaapelin infosta
tapahtuman jälkeen. Osallistuvat teokset pitää olla perillä Kaapelitehtaan infossa
perjantaina 17.4. klo 17.00.- Tarkemmat kilpailuohjeet ja lisätiedot tapahtumasta:
www.kierratystehdas.fi

Kaapelitehtaalla myös paljon muuta ohjelmaa viikonloppuna.
www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri

pihakirppis kutsuu

Kotipellavan Stina järjestää keväisessä puutarhassa pihakirppiksen 2.5 (säävarauksella) . Peikonpoikakin osallistuu - tule kurkkamaan käsitöitä laidasta laitaan (protoja, hieman vinkashtaneita saumoja ja uutuuksia) .

Ja jos sinulla kevätsiivouksen tuloksena on kertynyt tavraa jonka haluaisit saada kiertoon niin ota yhteyttä Stinaan ja nähdään Sälinkäällä !

Aktiivista keskustelua synnytyksestä

Helsingissä järjestetään Aktiivinen Synnytys Ry:n toimeista kolme teemailtaa.
Illat ovat vertaistukipohjaisia tapaamisia, joissa on aiheen mukainen alustus ja vapaata keskustelua.

Aiheet keväällä:

  • 9.3. Valmentautuminen synnytykseen. Mukana keskustelemassa kätilö Meri Ovaskainen Haikaranpesästä Kätilöopistolta
  • 20.4. Tukihenkilö/ doula synnytyksessä
  • 11.5. Pehmeät kivunlievityskeinot synnytyksessä

Paikka: leikkipuisto Mäkitorppa, Mäkitorpantie 42-44, Oulunkylä, Helsinki | Aika: klo 18-20

Lisä tietoa löydät yhdistyksen kotisivuilta !

Neulekoulu Turussa !

Turkulainen  Lankabaari järjestää keväänkin aikana yhdenillan juttuja. Tällä viikolla opetellaan neulomaan !

Miten neuleesta syntyy pitsiä? Mihin suuntaan kavennuksen tulisi kallistua? Kuinka oppia lukemaan neuleohjetta? Näihin kysymyksiin ja paljon muuhun saat vastauksen ensi viikon Yhden illan jutussa! keskiviikko 25.2. klo 18-20.30

- jos olet siis Turun suunnalla niin käy kurkkaamassa lähemmin Lankabaarin sivuilta ohjeet ilmoittautumiseen.

täällä puuhataan
nähdään markkinoilla
  • 24-04-2010: Kierrätystehdas
  • 06-11-2010: Lahti, Kätevä & Tekevä
  • 19-11-2010: Tampere, Kädentaito messut
  • 26-11-2010: Helsinki, Kädentaidot 2010
selaa arkistoa


bloglovin
tervetuloa
peikkolaan jossa pulistaan käsitöistä, kirjoista, lapsista sekä zakka-ilmiöstä. Toivottavasti viihdyt ja jätät kommentin vierailustasi.
putiikin maksutavat
Suomen Verkkomaksut
Bloggaajat:
Jos lainaat sivuiltamme kuvia tai tekstinpätkiä niin laitathan "peikonpoika.fi" jutun mukaan. Vinkkaa myös meillelle blogistasi- luemme mielellämme erilaisia juttuja !
Median edustaja:
Lainaamme mielellämme tuotteita kuvauksiin tai kysy painokelpoisia tuotekuvia.