Archive for the ‘Linkit’ Category
valmistaudutaan jouluun !
Lokakuu on hieman väliin jäävä kuukausi. Sadonkorjuut on suoritettu ja jouluvalmistelut ovat vielä edessäpäin. Lisäksi on usein piemää ja sateista. Peikonpesässä valmistaudutaankin jo adventtiin ja odotellaan innoissa valoisampaa lumen aikaa.
Omia jouluvalmisteluja varten kannattaa käydä kurkkaamassa putiikin ‘Tee se itse’ osion uutuudet.
Peikonpesässä työnalla on kaksi erilaista adventtikalenteria !
Teresen kanssa suunniteltiin kivoja jouluisia kuvia koristamaan kalentereita. Omasi voit tilata tästä tai käy lisäämässä omat joulukalenteri kuvat Flickr-ryhmään täällä.
Myös uudet piparileipurit joulukortit ovat saapuneet putiikkiin !
Puutarhaunelmia & syntymäpäiviä
Meidän melko saviseen puutarhaan ovat saapuneet hennot taimenen alut (ruohosipuli ensimmäisenä) rikkaruohot (paljon) ja muutama sitruunaperhonen. Talon seinustalla odottaa lapio ja tontinlaidalla on kasa multaa joka pitäisi möyhentää penkkeihin. Lisäksi ylivuotinen komposti vaatii tyhjennyksen ja raparperille pitäisi kaivaa iso kuoppa. Mansikoiden rönsytkin pitäisi siistiä ja siitä ihanasta ikkunoista rakennetusta kasvihuoneesta taidan vain unelmoida.
Tänä kesänä keskitytään yrtteihin ja hyötykasveihin. Penkkikohtainen suunnitelma sinänsä on vielä hieman auki – viimevuotinen sato oli kerrassan surkea sipulien ja porkkanoiden kohdalla ja tänä vuonna vaihdetaankin penkkien järjestystä. Mutta ainakin erilaisia salaatteja, rosmariinia, timjamia, pari erilaista persilijaa, basilikaa ja varmaan se sipuli&porkkanamaakin jostakin paikkansa löytää.
Etanat olivat viimevuonna riesana, mutta nyt onkin luonnonmukainen keino odottelemassa. Jos sinun puutarhassa etanat ottivat viimekesänä voiton niin ripottele murskattuja kananmunankuoria katteeksi etanoiden herkuille niin tämä erä voi olla sinun. (Jos sinulla on muita luonnonmukaisia keinoja etanoita vastaan niin kuuntelen mielelläni …)
Yrttitarhani insipraationa on keskiaikaisten luostareiden lisäksi Pohjan kunnassa sijaitsevasta Bilnäsin taimiston yrttipuutarha... sinne olisi tarkoitus suunnata taasen tänäkin vuonna. Tosin nämä inspiraatiot eivät vielä ihan toteutuksessa tule ilmi.
Työkalupuolella suosin hieman uudempaa ja olenkin ollut tyytväinen asiakas tänään 1-v täyttävässä Patio putiikissa. (Onnea!) Varsinkin yrttisakset meillä ovat ahkerassa käytössä. Meillä onkin useampi pari sekä äidille että pikkupuutarhurille.
Mitä sinun puutarhassasi tapahtuu tällä viikolla ?
Lahjakortti putiikkiin on arvottu
Varsin monimutkaisen arvonnan (jokainen perheessämme sai sanoa numeron, numerot laskettiin yhteen ja muodostunut järjestysnumero osoitti asaikkaan) päätyi 35 eur lahjakortti Turkuun (onnea M ! )
Maaliskuussakin lahjustellaa. Voit voittaa japanilaisen ohjekirjan – poikkea peikonpojan facebook proffilissa ja lue lisää: peikonpojan profiilista - arvontaan voit osallistua myös jättämällä kommentin maaliskuun aikana tänne blogiin - nyt olisi kiva kuulla mitä keväässä odotat eniten.
Facebookista löydät myös Vilpertti-lasten lehden oman ryhmän. Vilpertin vuoden 2009 ensimmäinen numero on juuri ilmestynyt ja meidän neuvolakortin koristekannet ovat lukijalahjana mukana !
Aktiivista keskustelua synnytyksestä
Helsingissä järjestetään Aktiivinen Synnytys Ry:n toimeista kolme teemailtaa.
Illat ovat vertaistukipohjaisia tapaamisia, joissa on aiheen mukainen alustus ja vapaata keskustelua.
Aiheet keväällä:
- 9.3. Valmentautuminen synnytykseen. Mukana keskustelemassa kätilö Meri Ovaskainen Haikaranpesästä Kätilöopistolta
- 20.4. Tukihenkilö/ doula synnytyksessä
- 11.5. Pehmeät kivunlievityskeinot synnytyksessä
Paikka: leikkipuisto Mäkitorppa, Mäkitorpantie 42-44, Oulunkylä, Helsinki | Aika: klo 18-20
Lisä tietoa löydät yhdistyksen kotisivuilta !
Sunnuntaina sisustetaan Nurmijärvellä !
Sisustusputiikki Wanilla Rosen Riitta järjestää sunnuntaina sisustuspäivän Nurmijärvellä putiikissaan (klo 12-16) . Pihapiirissä on myös puutarhakirppis (säävaraus - mutta nythän näyttää varsin hyvältä!) Peikonpoika suuntaa sinne myös mukanaan pellavaisia vaatteita ja pieniä arjen ihanuuksia. Otan mukaan myös käsintehtyjä hopeakoruja.Tulkaahan poikkeamaan !

Toivottavasti Riitalla on vielä näitä ihania tee-sihtejä jäljellä - ihastuin heti kun blogissa bongasin.
Osoite: Sisustuspuoti Wanilla Rose, Aleksis Kiven tie 10, 01900 Nurmijärvi.










