luonnon aarteet askartelussa

Elokuinen metsä on varsinainen kohde aamupäivän löytyöretkelle tulevana viikonloppuna. Pakkaa koriin tai reppuun mukaan juomaa, pienet sakset ja erikokoisia rasioita. Kerää talteen käpyjä, lehtiä, pihlajanmarjoja, taikakiviä, keppejä ja muuta mielenkiintoista. Tänään oli meillä vuorossa aurinkoisilla paikoilla kasvaneiden pihlajanmarjojen keräystä – sato jäi hieman laihaksi mutta teemme keräysmatkan uudestaan ensiviikolla.

Meillä erilaiset luonnosta löydetyt leikki, sisustus ja askartelutavarat ovat tärkeimpiä inspiraation lähteitä lasten kanssa puuhailtaessa. Ulkoatuodut aarteet tarvitsevat omat säilytyspaikatkin. Tässä muutamia meillä toimivia keinoja luonnonaarteiden säilyttämiseen:

- Lasipurkit – kauniit lasipurkit sisältävät ne tärkeimmät aarteet (Norjasta löydettyjä simpukoita ja kuningasravun saksia, merisiilejä, kiinnostavia keppejä ja linnunsulkia) – nämä muodostavat asetelman hieman museomaisella tunnelmalla

- korit – erilaisissa koreissa säilyvät kävyt ja leikeissä olevat kivet, simpukat ja kepit

- Askartelumateriaalit säilytetään muiden materiaalien (kangastilkut, nauhat, langat) samassa hyllykössä josta esikoisen on hellpo saada materiaalit inspiraation iskiessä, mutta kuopus ei ihan vielä ylety ominpäin tavaroihin.

Luovaan tekemiseen ja perheen yhteiseen puuhasteluun tarjoaa ihania vinkkejä Amanda Blake Soule kirjassaan ‘Creative Family’ – englannin kielisen kirjan löydät nyt myös putiikin puolelta.

Kirja on yksi omista suosikeistani ja todella inspiroiva. Helpostitoteutettavia, muunneltavia ja ennenkaikkea oivaltavia ideoita miten tukea luvuutta lapsissa ja itsessään (!). Kirjassa kantavana teemana on ‘vähemmän on enemmän’ kun mietitään leluja ja tavaroita. Minulle kirja puki sanoiksi monia ajatuksia.

Amandalta on tulossa elokuussa uusi kirja ‘Handmade Home’ ennakkotialukset on jo menossa ja odotan kirjaa aivan kamalasti !

keräillään materiaaleja luonnosta

keräillään materiaaleja luonnosta



Leave a Reply

täällä puuhataan
….ja kommentit
nähdään markkinoilla
  • 06-11-2010: Lahti, Kätevä & Tekevä
  • 19-11-2010: Tampere, Kädentaito messut
  • 26-11-2010: Helsinki, Kädentaidot 2010
selaa arkistoa


bloglovin
mukavaa muualla

aarteet
tervetuloa
peikkolaan jossa pulistaan käsitöistä, kirjoista, lapsista sekä zakka-ilmiöstä. Toivottavasti viihdyt ja jätät kommentin vierailustasi.
:: h e i n ä k u u:: 35% alennuksia
Säästä toimituskuluissa!

Nyt voit tilata tuotteita sekä peikonpoika.fi että beloved.fi verkkokaupoista ja maksat vain yhdet toimituskulut.

Kun tilaat tuotteita molemmista verkkokaupoista saat etuuden valitsemalla toiseen tilaukseeksi toimitustavan kohdalle ’postimaksu’-maksettu ja mainitsemalla yhteispostituksesta tilauksesi yhteydessä.

Etu on voimassa toistaiseksi.

putiikin maksutavat
Suomen Verkkomaksut
Bloggaajat:
Jos lainaat sivuiltamme kuvia tai tekstinpätkiä niin laitathan "peikonpoika.fi" jutun mukaan. Vinkkaa myös meillelle blogistasi- luemme mielellämme erilaisia juttuja !
Median edustaja:
Lainaamme mielellämme tuotteita kuvauksiin tai kysy painokelpoisia tuotekuvia.
I Took The Handmade Pledge! BuyHandmade.org