Kohta kurkistellaan Blogistaniaan!
Blogistania on YLE TV2:lla maaliskuussa alkava dokumentaarinen tv-sarja, joka esittelee kymmenen nuorta naista, blogimaailman – Blogistanian – valtiatarta, ja heidän elämäntapansa. Ohjelmasarjassa nähdään, miten suosittujen blogien tekijät elävät arkeaan ja miten blogit syntyvät, postaukset vaihtelevat saumasukista ja hatuista tilkkutöiden kautta ekomuotiin. Ohjelmassa kurkataan bloggaajien koteihin, työhuoneisiin ja inspiraatiopaikkoihin sekä tavataan kaverit käsityöillan merkeissä.
Tälläiseen herkulliseen käsityöiltaan sain kutsun Sykon Kajsalta ja koska minulla oli uusi punainen tukka ja Kajsa lupasi prinsessakakkua, olinkin jo melkein matkalla kuvauksiin.
Mitäs sitten sattuikaan? Sain huomata, että navigaattori olisi tarpeellinen (eksyin matkalla), jännittävässä tilanteessa puhe kyllä sujuu, mutta kädet eivät tee mitään mitä niiden pitäisi (herkullisesta huopaisesta prinsessakakustani tulikin ehkä jonkinlainen leivos) ja miten televisio-ohjelman kuvaaminen muistuttaa tilkkutäkin tekoa.
Vietimme iloisen käsityöhetken Kajsan ja Tuunin Tuijan kanssa kahvitellen. Nyt on jännittävää odottaa ohjelmien alkua ja kurkistamista myös muiden mielenkiintoisten blogistien arkeen. Kiitos Kajsa kun sain olla mukana!
Mukana sarjassa:
- trashionista Outsapop eli Outi Pyy
- Helsingin tyylikkäin nainen Fiona Timantti eli Heli Karhunen
- rokkaavan nukkekotiblogin Riikka Kurki
- Jenkeissä breikannut tilkkutaituri Kajsa Wikman
- käsitöitä tekevä insinööri eli Hupsistarallaan Terhi Viinikanoja
- kirppishullu Karin Lindroos
- Jonna Hietala ja sisustusblogi Musta tuntuu
- Vihreiden vaatteiden Anniina Nurmi
- tunnettu muotibloggaaja Jenni Rotonen
- ruokablogi Jauhot suussa ja leipuritaituri Jonna Vormala




Oi, tämä sarja pitää ehdottomasti katsoa. Luin jo aiemmin yhden toisen osan kuvauksista, Kanelimaan ym. jaksosta
Ihana, uusi ohjelmaformaatti, todella mielenkiintoista. Hyvä YLE!
Jännittää hirmuisesti miltä tuo tulee näyttämään livenä